Heippa!

Olen nuori naisen alku Naantalista. Asustelen kolmen nakunartun,
sekä yhden puuterinartun kanssa.

Tavoitteeni on kasvattaa hyväluontoisia, terveitä, terverakenteisia ja rotumääritelmän mukaisia
kiinanharjakoiria. Pyrin jokaisella yhdistelmällä antamaan oman panokseni rodun hyväksi.
Jokainen koirani on kuitenkin ennen kaikkea rakas perheenjäsen.

Olen käynyt kasvattajan peruskurssin sekä kasvattajan jatkokurssin. Kennel nimen Tapi-Tapi
olen saanut vuonna 2005. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Kääpiökoirayhdistyksen sekä
Suomen Kiinanharjakoirat ry:n jäsen. Kuulun myön Naantalin palvelu- ja seurakoiraharrastajiin, Suomen Vinttikoiraliittoon ja Turun Vinttikoirakerhoon.

Jos sinulle tulee mieleen kysymyksiä rodusta, koiristani taikka muusta, niin ota yhteyttä.
Vastaan mielelläni. Toivottavasti viihdyt sivuillani ja kirjoitat tervehdyksesi vieraskirjaani!

Kiitos koirieni kasvattajille ihanista koiristani. Kiitos kaikille, jotka ovat neuvoneet ja
auttaneet koira-asioissa. Kiitos hauskasta näyttely seurasta kaikille. Kiitos vanhemmilleni
koiravahtina olemisesta. Paljon on opittu, mutta paljon vielä opittavaa.

Päivitetty viimeksi: 5.8.2008 - Uudet yksilökuvat pennuista + muita kuvia.

INDEX
KOIRANI
KASVATIT
PENNUT
UUTISET
LINKIT
YHTEYSTIEDOT
VIERASKIRJA